torstai 7. toukokuuta 2015

Oopperan teetanssit 6.5


Jälleen kuun ensimmäisenä keskiviikkona pääsimme nauttimaan nettilähetyksen kautta Oopperan teetansseista. Tanssit keräsivätkin tanssijoita paikalle enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla.




Kultainen nuoruus oli ensimmäisiä kuultuja kappaleita. Osa asukkaista lauloi mukana, sanojen muistuessa mieleen.





Parkettien partaveitsejä löytyi joukosta useita. Askeleet osuivat tukevasti paikoilleen.









 Edellisellä kerralla harjoitellut pyörähdykset onnistuivat varsin sulavasti tällä kerralla.



 

Tangoa tanssittiin myöskin...





 Swingin tahtiin tanssittiin viimeiset kappaleet ja nehän ne haastavia olivatkin.

Mutta jo loppukappaleesta tanssi sujui yhtä jouhevasti kuin valssienkin valssaaminen. Pienet haasteet ovat aina tervetulleita!



Oopperan teetanssit jäävät nyt kesätauolle ja jatkuvat jälleen syyskuussa. Asukkaat kuitenkin toivoivat tanssien jatkuvan, joten kesä-ajalla tulemmekin järjestämään omia tansseja päivien pirityksiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti